Pentuesuunnitelmia!  Puppy plans!

 

Sijoitustyttömme Ruutin juoksut saapuivat jopa hieman yllättäen näin alkuvuoteen, ja toivomme saavamme toukokuun loppupuolella uusia tuhisijoita pentulaatikkoon 🥰.

 

Astutettu 19.3.24 

 

Pentueen vanhemmat ovat molemmat omia kasvattejani, eli emänä l&t

PullMoon Miss Confusing Concoction, "Ruuti" ja isäksi vaihtui alkuperäisen b&t sulhassuunnitelman sijaan oma koirani, myös livervärinen PullMoon Fal Lal The Willow, ”Puntti”. 

Pentueeseen syntyy vain livereitä pentuja. 


Juoksu tupsahti ja eteni sen verran odottamattomaan nopeasti, että aikataulutus vaati tällaisen suunnitelman muutoksen. 

Palaamme alkuperäiseen sulhassuunnitelmaan seuraavan pentueen kohdalla 🤗💖. 

 

Puntti on käynyt näyttelyssä nuorempana enemmän ulkomailla, ja olisi Eestin juniorivalio, mikäli tämä aikaansaamaton omistaja eli minä, olisin saanut aikaiseksi anoa (ja maksaa) sen valionarvon 🙄.           

Luonteeltaan Puntti on koira jolle käy kaikki ❤️, avoin, helppo poika mutta ei mikään tossukka. Puntin kanssa on aina helppo matkustaa ja reissata. 


Ruuti on hieman korona-ajan lapsi, ja sillä ei ole kuin kaksi näyttelykäyntiä. Pentuluokassa kerran ja hyvin pienellä harjoittelulla viimekesän erikoisnäyttelyssä avoimessa luokassa. Menestys ei vielä aikuisluokassa päätä huimannut mutta Ruuti on ollut hyvin hitaasti kehittyvä, ja alkaa nyt vasta kolmivuotiaana olla aikuisen massassa joten sen paremmat näytelmäkäynnit lienevät vielä edessäpäin. 😉


Ruuti asuu poikani luona kahden vanhemman heelernartun laumassa kotikoirana ja lenkkikaverina, on melkoisen vauhdikas ja iloinen tyttö joka pärjää hyvin muitten koirien kanssa. Vauhtinsa ja ketteryytensä puolesta toimisi varmasti vaikkapa agikoirana jos vaan olisi sellaiseen kotonaan kiinnostusta. 


Uskon että tästäkin yhdistelmästä tulee toiminnallisia, suhteellisen vauhdikkaita koiria, joille arjessa aktiivinen liikkuva tai jotain lajia harrastava kotiväki olisi sopivin. 


Koiranetistä löytyvät molempien terveystulokset sekä Puntin luonnetestin tulos. 


Yhdistelmän sukutaulu koiranetissä

 

 

Kysy lisää jos kiinnostuit! Ask more if interested!

kennelpullmoon@gmail.com

Puntti
Puntti
Puntti
Puntti
Puntti
Puntti
Ruuti erkkarissa
Ruuti erkkarissa
Ruuti pienenä tyttönä (kuva: Teemu Lehtinen)
Ruuti pienenä tyttönä (kuva: Teemu Lehtinen)
Älyvapaat. Ruuti ja Puntti.
Älyvapaat. Ruuti ja Puntti.